18.11.2018 Futsal Cup alkoi 1-11 (0-10) voitolla

FTK aloitti Futsal Cupin ensimmäisen kierroksen Kälviällä Tarmon vieraana. Tiivis ryhmä hoisi sunnuntain puhdetyön edeten toiselle kierrokselle.

Ottelu alkoi – ja eteni – FTK:n heilutellessa tahtipuikkoa. Sanna Rautio aloitti maalinteon 3. minuutilla ja Anna Keränen vaihtoi tulostaulun numeron 0-2 lukemiin jo 4. minuutilla. Tiia Juntikka taikoi seuraavaksi kasaan hattutempun kolmella peräkkäisellä osumallaan 5., 7. ja 8. minuuteilla. Sanna Rautio viimeisteli iltapäivän toisen maalinsa 15. minuutilla, jonka jälkeen Rautio ja Juntikka tekivät maaleja vuorotahtia kymmenen maalin täyttyessä juuri ennen puoliaikaa.

Toisella puoliajalla Tarmo saatteli verkon perukoille ainokaisensa 23. minuutilla, kun Tiia Juntikka jäi pulaan kahden hyvin prässänneen Tarmo-pelaajan puristukseen. Maali merkittiin Noora Päivärinnan nimiin. Toisella puoliajalla FTK:sta maalinteossa onnistuivat Maria Ollila (24. minuutti) ja Tiia Juntikka 32. minuutilla illan kuudennellaan. Ei ole liioiteltua todeta, että lisäksi FTK:llä jäi hyödyntämättä ensimmäisellä ja toisella jaksolla kymmenestä kahteenkymmentä hyvää maalipaikkaa. Lopussa viidellä peliä pyörittänyt FTK ei päässyt enää vaarallisiin maalipaikkoihin Tarmon puolustaessa hyvällä maltilla ja tiiviisti omaa keskustaansa. Vaikka voitto olikin selkeä, jäi pelistä paljon parannettavaa erityisesti pelin avaamisen ja kierrättämisen puitteissa.

Mainitsemisen arvoinen debyytti tapahtui FTK:n maalilla Alisa Kakon (15v.) pelatessa maalilla ensimmäisen virallisen ottelunsa mallikkaasti. Alisa tarjosi hyvää puhetta pelaajien jakamisen tueksi sekä osallistui myös pelin avaamiseen hyvällä jalalla.

Seuraavalla Cupin kierroksella FTK kohtaa FC OPA:n Oulussa. (Pelin tarkempi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.) FC OPA on tuttu kauden alun kahdesta harjoituspelistä, joten jonkinlainen käsitys vastustajasta on olemassa.

Joukkueen valmentaja Oleg Eprintsev kommentoi Cup-taivalta seuraavasti: ”Nyt on otettu ensimmäinen askel kohti Futsal Cupin finaalia. Otimme tänään vakuuttavan voiton ja tästä on hyvä jatkaa. Seuraavaksi luvassa on kova peli: hävisimme ensimmäisen harjoituspelin OPA:a vastan Oulussa ja toisaalta voitimme kotona toisen selkeästi. Erittäin huolella pitää valmistautua. Toivottavasti saadaan hyvä nippu mukaan pelaajia – tänään pelasimme aika suppealla ryhmällä.”

(Ottelussa ei palkittu joukkeiden parhaita pelaajia.)

Tilastot Palloliiton sivuilla: https://www.palloliitto.fi/ottelu/1149766