27.10.2018 FTK johti ja näki punaista – ACE parempi numeroin 4-3

FTK kärsi kauden ensimmäisen tappion ja pistemenetyksen Tampereella AC Estudiantesia (ACE) vastaan. Kotijoukkue oli lopulta parempi numeroin 4-3 (0-2).

Ottelun alku sujui FTK:n heilutellessa tahtipuikkoa. Sofia Husso lirutti pallon sisään maalin edestä Tiia Juntikan valmistelusta neljännellä peliminuutilla. Hyvät hyökkäykset seurasivat toisiaan ja ACE:n maalilla pelannut Tiia Ropanen pysyi pelin edetessä lämpimänä torjuessaan lukuisat vedot. Yhdeksännellä peliminuutilla FTK kasvatti johtoaan lukemiin 0-2, kun Sanna Raution tulinen laukaus painui verkon perukoille puolustajan jalan kautta. Osuma merkittiin ottelun pöytäkirjaan omaksi maaliksi. Ensimmäisen puoliajan loppupuoliskolla FTK:n hallinta korostui, ja ajoittain joukkue ylsi pelaamaan rauhallista ja esteettistä pallonhallintapeliä.

Liekö syynä hyvä startti ja pelipaidan alle hiipinyt hyvän olon tunne, mutta ottelun jälkimmäinen puolisko muodostui FTK:n joukkueelle tervassa hiihtämiseksi. Jo heti 20. minuutilla Sini Lauermaa onnistui kaventamaan tilanteeksi 1-2 ja 23. minuutilla oltiinkin jo tasoissa Oona Jaatisen viimeistelyn johdosta. FTK väänsi ja pyrki riistoihin ja saikin palkkion 24. minuutilla Tiia Juntikan siirtäessä vierailijat jälleen johtoon, lukemien ollessa 2-3. ACE pääsi toisella puoliajalla enenevissä määrin pallolliseen dominointiin ja FTK keskittyi vastaanottamaan hyökkäyksiä sekä rauhoittamaan tilanteita purkupalloilla. Passivoituminen kostautui 32. minuutilla, kun ACE:n Oona Jaatinen rankaisi virheestä ja iski ottelun voittomaaliksi jääneen 4-3 osuman.

Ottelun loppuhetkillä nähtiin vielä draamaan Tiia Juntikan katkaistua ACE:n läpiajon punaisen kortin arvoisesti 33. peliminuutilla. FTK taisteli yhden vajaalla päästämättä maalia ja sai alivoimalla jopa luotua hyökkäyksen – pari. Lopussa FTK haki vielä mahdollisuutta tasoitukseen aktiivisella prässillä sekä ns. liivipelaajalla Anna Keräsen kantaessa vastuuta. Joukkue onnistui maalipaikan alustamisessa aivan loppuhetkillä ja piti ACE:n kurissa, mutta peliaika loppui ikään kuin kesken kiriä miettien.

Onnistumisina nolla pistettä tuoneessa pelissä jää mainittavan arvoisiksi asioiksi malissa hyvin joukkuetta pystyssä pitänyt Senja Keisu, aktiivinen alivoima ja lopun hyvätasoinen viidellä kenttäpelaajalla pelin pyörittäminen.

Erityisesti ottelussa noussut punainen kortti kostautuu tulevassa kahdessa pelissä, joissa FTK:n on pärjättävä ilman pistelinko-Juntikkaa. ”Olis kannattanu tehdä enempi maaleja aiemmin pelissä, niin ei ois tarvinnu rikkoa. Nyt täytyy parannella hermoja ja pari seuraavaa peliä menee pullaa kioskia varten leipoessa.”, Juntikka pohtii totisena.

ACE on ollut FTK:lle vaikea vastustaja, kaudella 2017-2018 ACE vei kummankin joukkueiden kohtaamisista nimiinsä. Nälkää kevätkierroksen uusintaan siis jää. ”Ensi viikolla treenataan kovaa ja haetaan nöyryyttä tekemiseen toistojen kautta”, VT valmentaja Laura Jantunen paaluttaa.

Pisteet:
Tiia Juntikka (1+1), Sofia Husso (1+0)

Joukkueiden parhaina palkittiin:
ACE – Oona Jaatinen
FTK – Sanna Rautio

Seuraavassa ottelussa FTK kohtaa kotiluolassaan Putaalla sarjaa johtavan Ilves FS:n. Peli alkaa lauantaina 3.11. klo 16:00. Tervetuloa!