Futsal

Tiia Juntikka ja Anna Keränen maajoukkueleirille

FTK:n kauden kaksi parasta maalintekijää Tiia Juntikka ( kuvassa takana) ja Anna Keränen on kutsuttu Eerikkilässä järjestettävälle naisten futsalmaajoukkueleirille.

Leirin ajankohta on 31.3. – 2.4. Kolmipäiväiseen leiriin sisältyy joukkueen tapaamisten lisäksi kaikkiaan viidet harjoitukset.

18.03.2017 – FTK:n kausi päättyi neljänteen sijaan

FTK päätti kautensa 6-1 tappioon pronssiottelussa AC Estudiantesia vastaan. FTK:n riveistä puuttui edellisessä ottelussa loukkaantunut Tanja Miettunen. Vierasjoukkue aloitti Tampereen Tamppiareenalla Tiia Juntikka ja Anna Keränen maajoukkueleirille.

Lue lisää

FTK:n kauden kaksi parasta maalintekijää Tiia Juntikka ja Anna Keränen on kutsuttu Eerikkilässä järjestettävälle naisten futsalmaajoukkueleirille. Leirin ajankohta on 31.3. – 2.4. Kolmipäiväiseen leiriin sisältyy joukkueen tapaamisten lisäksi kaikkiaan viidet harjoitukset.

pelin jälkeen. Viiden minuutin kohdalla FTK koki pahan takaiskun, kun joukkueen maalitykki Tiia Juntikka loukkaantui ja joutui jättämään pelin kesken. Vierasjoukkue onnistui kuitenkin säilyttämään johtoasemansa puoliajalle ja kaikki näytti hyvältä.

Toinen puoliaika alkoi kotijoukkueen painostuksella. ACE lisäsi vauhtia ja onnistui tasoituksessa puoliajan alussa. Jakson puolivälissä ACE iski minuutin sisällä kahdesti ja siirtyi jo 3-1 johtoon. Tämän jälkeen FTK oli pakotettu hakemaan maalia ilman maalivahtia siinä kuitenkaan onnistumatta. Sen sijaan kotijoukkue ACE iski vielä kolmesti ja näin pronssi jäi Tampereelle lukemin 6-1.

Allan Fjellvindin kommentit ottelusta:

Joukkue taisteli hyvin, mutta toisella puoliajalla emme pysyneet kotijoukkueen vauhdissa ja pronssi meni ansaitusti ACElle.

12.03.2017 – Playoffs 2. välierä FTK – ILVES FS 3-4 (2-2), otteluvoitot 0-2

 

FTK:n Tiia Juntikan ( vasemmalla ) hattutemppu ei sekään edes riittänyt viemään ottelua jatkoajalle Ilveksen taisteltua lopussa uhrautuvasti joka pallosta
( kuvassa: Jonna Kykkänen)

FTK ja Ilves FS tarjosivat yleisölle vauhdikkaan ja hyvätasoisen ottelun.

Lue lisää

FTK sai takaisin vahvuuteensa pelikiellosta vapautuneen Tanja Miettusen, mutta loistavan ottelun Tampereella pelannut kapteeni Laura Jantunen sairastui ottelun alla, eikä näin ollen ollut pelikuntoinen. Kotijoukkue sai kokoon vain seitsemän kenttäpelaajaa, minkä vuoksi se ei pystynyt lähtemään suunnitellusti kahdella kentällä. Vierasjoukkue Ilves FS teki yhden muutoksen toiseen otteluun laittaessaan maaliin tuoreen maalivahdin Lilli Sandströmin.

FTK siirtyi johtoon ottelun neljännellä minuutilla Tiia Juntikan osumalla. Ilves tasoitti ajassa 08.17, kun vapaapotku pelattiin lyhyenä ja laukausta seuranneen maalinedusruuhkan seurauksena oma maali. FTK:n maalivahti Wilma Ylijoutsijärvi loukkaantui tilanteessa, mutta pystyi onneksi kuitenkin jatkamaan ottelua.

Molemmat joukkueet taistelivat hyvin ja ottelu jatkui tasaisissa merkeissä. Ajassa 15.22 kotijoukkueella oli vaihto kesken, johon Ilves reagoi nopealla avauksella ja Emilia Jokisalo siirsi vieraat johtoon. FTK onnistui kuitenkin maalinteossa vielä ennen taukoa. Tiia Juntikan komea yksilösuoritus toi kotijoukkueen tasoihin ajassa 19.15

FTK aloitti toisen jakson vahvasti ja vierailijat olivat vaikeuksissa. Kotijoukkueella oli useampi erinomainen tilaisuus mennä johtoon, mutta maaliin asti palloa ei siltikään saatu.

Kotijoukkueen musta hetki sattui jakson puolivälissä, kun Ilves rankaisi kotijoukkueen tehottomuuden armottomalla tavalla. Ensin Emilia Jokisalon laukaus muuttaa suuntaa kotijoukkueen pelaajasta ja menee takanurkkaan, tilanne 3-2. Muutama minuutti tästä Jokisalo laukoi jälleen ja Liisa Kuuloja ohjasi pallon maaliin suoraan ilmasta.

FTK taisteli loppuun asti ja pystyi luomaan vaarallisia tilanteita vieraiden maalille. Paras tilanne syntyi, kun Tiia Juntikka pääsi nokikkain maalivahdin kanssa ja onnistui vielä kiertämään hänet, jonka jälkeen vastustaja pääsi häiritsemään rikkoen monen mielestä rangaistuspotkun arvoisesti. Rike jäi kuitenkin tuomitsematta. FTK pelasi ottelun lopun viidellä kenttäpelaajalla. Juntikan kolmannella maalilla kotijoukkue pääsi vielä maalin päähän ottelun viimeisellä minuutilla. Loppuajan Ilves kuitenkin kesti ja eteni voiton myötä finaaliin.

Oleg Eprintsevin kommentit:

Ilves FS ansaitsi finaalipaikkansa. Olen kuitenkin tyytyväinen joukkueen esitykseen etenkin tänään. Tytöt taistelivat ja antoivat kaikkensa. Kauden ottelut ovat jälleen osoittaneet, että FTK kuuluu naisten kansalliselle huipputasolle ja on erittäin lähellä kärkeä.

Lauantaina 18.03. edessä on kauden viimeinen ottelu, kun joukkue matkaa jälleen Tampereelle. Pronssiottelussa vastaan asettuu ACE. Ilves FS saa finaalissa vastaansa ACEn välierässä voittaneen GFT:n.

11.03.2017 – Playoffs 1.Välierä, Ilves FS – FTK 4-1 (1-0)

Pitkän matkan Tampereelle tehnyt FTK aloitti Naisten Futsal-Liigan historian ensimmäiset pudotuspelit tappiolla kotijoukkue Ilves FS:ää vastaan.

Lue lisää

Ilves hallitsi ottelutapahtumia ensimmäisellä puoliajalla, mutta FTK puolusti hyvin joukkueena. Ilves onnistui kuitenkin rankaisemaan käytännössä jakson ainoasta selkeästä virheestä: FTK menetti pallon omalla puoliskolla ja Jonna Kykkänen iski tamperelaiset johtoon ajassa 16.29.

Toinen jakso alkoi FTK:lta heikosti. Kaksinkamppailut sekä liike olivat heikkoa ja lisäksi nähtiin useita harhasyöttöjä. Ilveksen parhaana palkittu Jonna Kykkänen vei toisella maalillaan kotijoukkueen 2-0 johtoon ajassa 22.14. Lisää kylmää vettä vieraiden niskaan tuli vain pari minuuttia myöhemmin, kun kulman jälkitilanteesta Jonna Hyvärinen iski Ilveksen jo kolmen maalin johtoon.  

FTK:n parhaana palkittu Tiia Juntikka kavensi ajassa 31.29 Anna Keräsen syötöstä. Juntikalla oli vielä tämän jälkeen kaksi loistavaa paikkaa, mutta ylärima ja maalivahti pelastivat kotijoukkueen.

Ilves kesti joukkueiden cup-kohtaamiseen verrattuna paremmin vierasjoukkueen paineen ja FTK ei päässyt iskemään toista maalia. Ottelun lopussa Jonna Hyvärinen päätöslukemiksi 4-1.

Joukkueiden toinen kohtaaminen pelataan Torniossa Putaan hallilla 12.03. klo 14.00 alkaen.

(Maalikooste Giallo2Nero/YouTube ja Ilves FS kotisivut)

04.03.2017 – FTK kohtaa Ilveksen Futsal-liigan välierässä

FS ILVES pelaa Torniossa 12.03 klo 14.00 Putaan hallilla.

Naisten Futsal-liigan runkosarja saatiin viikonloppuna päätökseen ja voittajaksi selviytyi Ilves FS. Toiseksi sijoittunut ACE ylsi tasapisteisiin Ilveksen kanssa häviten ykköspaikan maalierolla. Kärkikaksikon lisäksi semifinaaleihin selvisivät GFT Prinsessat ja FTK.

Lue lisää

Liigasta Futsal-Ykköseen putosi JOFU Ylivieskasta, jonka tilalle nousee Ykkösen voittaja Kampuksen Dynamo. Päätöskierroksella tasapeliin FTK:n vieraana yltänyt Liikunnan Riemu jatkaa kauttaan liigakarsinnassa, jossa se saa vastaansa FC VAPSIn Sastamalasta.

Sarjataulukon neljäs sija tarkoittaa sitä, että FTK:n välierävastustaja on runkosarjan voittaja ja hallitseva Suomen mestari Ilves FS. Joukkueet kohtaavat jo neljättä kertaa tällä kaudella. Sarjassa tamperelaiset olivat molemmissa otteluissa vahvempia 4-1 ja 5-1 voitoilla. Futsal Cupin välierissä FTK laittoi Ilveksen todella tiukoille häviten lopulta 3-2. Nyt joukkueella on jälleen erinomainen tilaisuus haastaa Ilves kauden tärkeimmässä paikassa. Joukkueet kohtaavat ensimmäisen kerran Tampereella lauantaina 11.3. klo 13.00 ja toistamiseen heti sunnuntaina klo 14.00 Tornion Putaan hallilla. Tarvittaessa pelataan kolmas ottelu keskiviikkona 15.03. Tampereella.

 

04.03.2017 – FTK ja Riemu tasapeliin runkosarjan päätöskierroksella

Tanja Miettunen on pelikiellossa 1 välierä ottellussa FS ILVES:ta
vastaan

FTK sai vieraakseen Naisten Futsal-liigan päätöskierroksella vastaansa sarjapaikasta taistelua käyneen Liikunnan Riemun. Kotijoukkueelle ottelu oli puolestaan jo valmistautumista pudotuspeleihin.

Lue lisää

Pelin luonne oli selvä alusta asti: FTK hallitsee ja pitää palloa, kun taas Riemu keskittyy puolustamaan ja iskemään vastahyökkäyksistä. FTK siirtyi johtoon ottelun 10. minuutilla: maalintekijänä Jenni Suhonen Tiia Juntikan esityöstä. Riemun Leena Airaksinen tasoitti ottelun 13. minuutilla vastaiskusta ja tauolle mentiin tasatilanteessa 1-1.

Toista puoliaikaa edettiin pitkään tasatilanteessa, kunnes ottelun 36. minuutilla FTK:n parhaana pelaajana palkittu maalivahti Maria Lehto käynnisti hyökkäyksen ja Tiia Juntikka siirsi kotijoukkueen 2-1 johtoon. Sarjapaikastaan taisteleva Riemu ei kuitenkaan luovuttanut, vaan taisteli ottelun tasoihin: kotijoukkue ehti nauttia johtoasemasta vain pari minuuttia, kunnes Riemun Iiris Kolunsarka iski 2-2 tasoituksen.

Ottelun lopussa molemmat joukkueet hakivat voittoa ja lähimmäksi pääsi FTK:n Anna Keränen. Keräsellä oli aivan ottelun lopussa mahdollisuus viedä FTK voittoon, mutta Riemun parhaana palkittu Saara Viitanen torjui yrityksen.  Näin joukkueet tasasivat pisteet 2-2 lukemin.

 

25.02 – FTK varmisti pudotuspelipaikan naisten liigassa

FTK ryhmä ennen FS ILVES ottelua.

Futsal Team Kemi-Tornio varmisti pudotuspelipaikkansa naisten futsal-liigassa kaatamalla ratkaisevassa ottelussa kotonaan Vaasan Sportin 6-5 (3-3). Tiia Juntikka teki FTK:n maaleista peräti neljä ja Camilla Kari ja Anna Keränen osuivat kertaalleen.

Lue lisää

FTK menetti ensimmäisellä jaksolla 3-1 -johtoasemansa, ja oli toisella jaksolla jo 3-5 -tappiolla. 5-5 -tasoitusosuma syntyi ilman maalivahtia viidellä neljää vastaan minuutti ennen täyttä aikaa. Sportille ottelussa riitti pudotuspelipaikkaan vain voitto varsinaisella peliajalla joten se satsasi hyökkäykseen, ja FTK pääsi tekemään voittomaalin vielä viimeisillä sekunneilla.

– Nyt on kauden minimitavoite saavutettu. Seuraavaksi lähdemme taistelemaan Suomen mestaruudesta, FTK:n valmentaja Oleg Eprintsev sanoi.

Naisten futsal-liigassa pudotuspeleihin pääsee vain neljä joukkuetta. FTK kohtaa näin ollen välierävaiheessa jommankumman tamperelaisjoukkueen eli Ilveksen tai ACE:n.

18.02.2017 – FTK nappasi historiallisen murskavoiton

Iida Jaako (kuvassa) avasi ottelussa maalitilinsä tämän kauden Futsal-Liigassa ja iskikin heti huimat 7+2 tehot.

FTK kohtasi tärkeässä ottelussa sarjapaikastaan taistelevan kotijoukkueen JOFU:n. FTK:lle ottelun panoksena oli puolestaan pääsy play-offeihin.

Lue lisää

FTK:n riveistä oli pois loukkaantumisten vuoksi Linda Tikkanen ja Heta Huhtaniska sekä työesteiden vuoksi Jenni Suhonen ja Sini Ståhle.

FTK aloitti pelin aggressiivisesti, kuten se päätti viime ottelun Ilves FS:ää vastaan Futsal Cupissa.  FTK aloitti maalitehtailun heti alusta alkaen. Ottelu oli 2-0 jo kolmen minuutin jälkeen ja maaleja syntyi tasaiseen tahtiin läpi ottelun. Puoliajalle mentiin FTK:n 5-0 johdossa ja toisella jaksolla joukkue onnistui peräti 15 kertaa. Vieraiden tehokkaimpia olivat Tiia Juntikka (8+6), Iida Jaako (7+2), Anna Keränen (5+0) ja Camilla Kari (0+4).

Kotijoukkue JOFU:lle tappio merkitsi putoamista Naisten Futsal-Liigasta. Lopputulos 20-1 oli sekä FTK:n naisten että koko naisten Futsal-Liigan historian suurinumeroisin voitto.

Allan Fjellvindin kommentit ottelusta:

Erinomainen ottelu koko joukkueelta, mutta tästä on jatkettava nöyrällä asenteella kohti seuraava ottelua, joka on pitkälti ratkaiseva play-offeihin pääsyn suhteen. FTK kohtaa kotonaan kolmen pisteen päässä olevan vaasalaisen FC Sportin. Ottelu pelataan lauantaina 25.02. klo 15.00 Putaan hallilla.

11.02.2017 – FTK kaatui saappaat jalassa Futsal Cupin välierässä

FTK:n 16-vuotias Wilma Ylijoutsijärvi (kuvassa) esiintyi ottelussa vahvasti.

Toista kertaa peräkkäin FTK ja tamperelainen Ilves FS arvottiin välieräpariksi naisten Futsal Cupissa. Viime vuonna Tampereella FTK johti ottelua 2-0, mutta hävisi 4-2 tippuen cupista.

Lue lisää

Ottelu alkaa Ilveksen vahvalla hallinnalla. FTK taisteli ja puolusti kurinalaisesti, mutta Ilves onnistui maalinteossa ensimmäisellä puoliajalla kahteen otteeseen. Tauon jälkeen FTK:n pelaaminen piristyi ja joukkue alkoi painostaa tamperelaisia ylempää. Peli tasoittui. Ilves kuitenkin onnistui siirtymään jo kolmen maalin johtoon FTK:n karkean virheen seurauksena ja näytti menevän menojaan. FTK ei kuitenkaan luovuttanut, vaan Futsal Cupin maalipörssin voittaja Tiia Juntikka kahdella maalilla joukkue pääsi otteluun mukaan. Kaksi minuuttia ennen loppua FTK lähti hakemaan tasoitusta viidellä kenttäpelaajalla. 20 sekuntia FTK:lla oli loistava tasoitusmahdollisuus: kulma pelattiin takatolpalle Anna Keräselle. Keräsen laukoi suoraan syötöstä tulisesti suoraan päin maalivahtia, joka menetti tajuntansa laukauksen voimasta. Ottelu keskeytyi hetkeksi ja Ilves joutui vaihtamaan maalivahtia. Tämän lähemmäksi tasoitusta FTK ei päässyt ja cup-taival päättyi välierään.

Tappiosta huolimatta joukkueen esitys oli lupaava ja antaa itseluottamusta runkosarjan loppupeleihin.